Tyhjä Joukko ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2009
Vuosi 2009 on Tyhjä Joukko ry:n kymmenes toimintavuosi. Jäsenmäärää yritetään kasvattaa edellisten vuosien tapaan.
Toiminnan tarkoitus
Toiminnan tarkoituksena on edistää yhdistyksen jäsenien henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa monipuolisesti liikuntaa, osallistuu kilpailutoimintaan sekä järjestää jäsenilleen muuta vaihtelevaa virkistystoimintaa.
Toiminta-alueet
Vakiovuorot
Kevätkokous nimittää vastuulliset henkilöt hakemaan vakiovuoroja kesälle ja tulevalle talvikaudelle.
Sählyä varten yritetään syksystä alkaen saada yksi viikottainen vuoro Jyväskylän kaupungin liikunta- tai koulutoimen kautta sekä yksi viikottainen vuoro yliopistolta. Kesäksi haetaan yksi vuoro yliopistolta.
Lentopalloa varten haetaan yksi vuoro jos pelaajia riittää. Kesällä lentistä pelataan ulkona sään mukaan.
Koripallolle haetaan yhteinen alayhdistysvyoro Skitsolentiksen kanssa yliopistolta.
Sulkapallosähköpostilista pidetään toiminnassa.
Retkeily
Edellisten vuosien hyvien kokemustan pohjalta yritetään järjestää useampia päiväretkiä tai vaelluksia jäsenistön kiinostuksen mukaan.
Kokoustoiminta
Hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran heti vuodenvaihteen jälkeen järjestäytyäkseen ja sopiakseen tulevasta toiminnastaan. Lisäksi kokoonnutaan ainakin ennen kevät- ja syyskokouksia.
Hallitus kutsuu koolle kevät- ja syyskokoukset, joissa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kokoukset järjestetään jonkun mielenkiintoisemman aiheen oheistoimintana, esim. syöntijuhlien, videoillan, peli-illan tms. ohessa.
Kilpailutoiminta
Tulevana vuonna Tyhjä Joukko ry:n joukkue pyrkii osallistumaan Jyväskylän yliopiston järjestämiin sähly-, futis- ja korispuulaakeihin sekasarjoissa. Lisäksi osallistutaan yösählyyn ja mahdollisesti muihin urheilutapahtumiin ja kilpailuihin kuten Jukolan viestiin.
Virkistystoiminta
Tavoitteena on, että entistä useampi jäsen innostuisi pelaamisen ohella myös muusta yhdistyksen järjestämästä toiminnasta. Tavoitteeseen päästään tiedottamalla tulevista tapahtumista ajoissa ja selvästi ja järjestämällä mahdollisimman monipuolista virkistystoimintaa.
Yhdistyksen virkistystoimintaan kuuluu erilaisten tempausten järjestäminen kuten seitsenottelu ja retket.
Tennis
Yliopistolta haetaan pelaajamäärän mukaan tarvittava määrä vakiovuoroja.
Muu toiminta
Yhdistyksessä järjestetään myös muita retkiä ja tapahtumia tarpeen mukaan kuten pyöräretki kesällä tai hiihto/lasketteluretki talvella Lappiin.
