Toimintakertomus 2009 - Tyhjä Joukko ry 


   Vuosi  2009  oli  Tyhjä  Joukko  ry:n kymmenes toimintavuosi. Jäseniä
   oli 93. Toimintaan osallistui kuitenkin muitakin kuin jäseniä,
   erityisesti KVAT:n, JYPS:n ja MeVi:n kanssa jaetulla sählyvuorolla.

   Sääntömääräiset  kevät-  ja  syyskokoukset järjestettiin 24.4.2009 
   ja 13.11.2009. Kevätkokouksen yhteydessä pidettiin peli- ja saunailta.
   Lisäksi käytiin läpi aiemmin toteutettu jäsenkysely.
   
Talous

   Pelivuorot ja muut maksut kustannettiin erillisillä lajimaksuilla.
   Jäsenmaksua ei entiseen tapaan ollut. JYY myönsi yleisavustusta
   100 euroa.

   Lajimaksut olivat sählyn osalta 20/12 € (kevät/syksy) ja futsalin
   20 € keväältä.

   Jalkapallo-, lentopallo- ja koripallovuorot olivat ilmaisia.

Sähly

   Keväällä sählyvuoroja oli kaksi viikossa. Toinen vuoro oli
   Cygnauksen koululla, keskiviikkoisin klo 19:45. Toinen vuoro oli 
   yliopistolla U1-salissa lauantai-iltaisin klo 18-19. Syksyllä
   oli vain yksi vuoro, Kortepohjan koululla keskiviikkoisin klo 20:45.

   Sählyvuoron ylläpitämiseksi tehtiin yhteistyötä JYPS:n ja MeVi:n
   kanssa keväällä U1-salissa ja syksyllä Kortepohjassa.

   Kävijöitä oli ringissä n. 16-20.

Futsal

   Futsal-vuoro pelattiin keväällä Kortepohjan koulun salilla
   lauantaisin. 
  
   Futsal-vuoro peruttiin syksyllä kävijöiden vähäisyyden takia.

Jalkapallo

   Kesällä pelattiin Kortepohjan koulun kentällä torstaisin ja
   maanantaisin. Vuorolla kävi 30 ihmisen peliporukasta keskimäärin 
   noin 12 kerrallaan.

Koripallo
   
   Sekä keväällä että syksyllä oli vuoro U1 salissa keskiviikkoisin klo
   18 yhteistyössä Skitsolentiksen kanssa.

   Kävijöitä oli n. 6-10 keväällä ja 8-12 syksyllä.

Lentopallo

   Rantalentopalloa yritettiin kesällä, mutta vuoro ei oikein ottanut
   tulta alleen. Syksyllä pelattiin U1-salissa tiistaisin klo 20:15
   kolmen vartin vuorolla. Kävijöitä oli noin 4-8 pelaajaa vuorolla.

Sulkapallo

   Yliopistoliikunta järjesti tutusti entisen vuoron (yliopistolaisille)
   la klo 12 sekä keväällä että syksyllä joten TJ:lle ei hankittu omaa
   vuoroa.

Vaellus ja retket

   Vaelluksia tai retkiä ei pidetty tänä vuonna :(
   
Yleisurheilu

   Myöskään syksyn perinteistä seitsenottelua ei tänä vuonna pidetty
   huonon sään takia.

Suunnistus

   Useat jäsenet osallistuivat mm. Suunta Jyväskylän ja Muuramen rastin
   kuntorasteille. JOPA:n kanssa järjestettiin yhteinen joukkue.
   
Hallitus

   Hallitus kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa.

Tyhjä Joukko RY:n hallitukseen kuuluivat:

        * Tuomo Kohvakka, puheenjohtaja
        * Maarit Korva, sihteeri
        * Sini Rautiainen, sähly
        * Susanna Oranen, jalkapallo, futsal, jäsenrekister, www
        * Iiris Lahdenvesi, lentopallo
        * Anu Pirhonen

Varajäsenet:

        * Marja Korva, koripallo
        * Ville Qvist
        * Mikko Siljander

Hallituksen ulkopuoliset toimihenkilöt:
    
        * Jussi Kurikka, rahastonhoitaja

2009/Toimintakertomus (last edited 2010-03-30 10:25:32 by jesh)