Tyhjä Joukko ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Vuosi 2008 on Tyhjä Joukko ry:n yhdeksäs toimintavuosi. Jäsenmäärää yritetään kasvattaa edellisten vuosien tapaan.

Toiminnan tarkoitus

Toiminnan tarkoituksena on edistää yhdistyksen jäsenien henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa monipuolisesti liikuntaa, osallistuu kilpailutoimintaan sekä järjestää jäsenilleen muuta vaihtelevaa virkistystoimintaa.

Toiminta-alueet

Vakiovuorot

Kevätkokous nimittää vastuulliset henkilöt hakemaan vakiovuoroja kesälle ja tulevalle talvikaudelle.

Sählyä varten yritetään syksystä alkaen saada yksi viikottainen vuoro Jyväskylän kaupungin liikunta- tai koulutoimen kautta sekä yksi viikottainen vuoro yliopistolta. Kesäksi haetaan yksi vuoro yliopistolta.

Lentopalloa varten haetaan yksi vuoro jos pelaajia riittää. Kesällä lentistä pelataan ulkona sään mukaan.

Koripallolle haetaan yhteinen alayhdistysvyoro Skitsolentiksen kanssa yliopistolta.

Sulkapallosähköpostilista pidetään toiminnassa.

Retkeily

Edellisten vuosien hyvien kokemustan pohjalta yritetään järjestää useampia päiväretkiä tai vaelluksia. Vähintään yksi päiväretki keväällä / alkukesästä, varsinainen vaellus kesällä ja syksyllä ruskaretki.

Kokoustoiminta

Hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran heti vuodenvaihteen jälkeen järjestäytyäkseen ja sopiakseen tulevasta toiminnastaan. Lisäksi kokoonnutaan ainakin ennen kevät- ja syyskokouksia.

Hallitus kutsuu koolle kevät- ja syyskokoukset, joissa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Kokoukset järjestetään jonkun mielenkiintoisemman aiheen oheistoimintana, esim. syöntijuhlien, videoillan, peli-illan tms. ohessa.

Kilpailutoiminta

Tulevana vuonna Tyhjä Joukko ry:n joukkue pyrkii osallistumaan Jyväskylän yliopiston järjestämiin sähly-, futis- ja korispuulaakeihin sekasarjoissa. Lisäksi osallistutaan yösählyyn ja mahdollisesti muihin urheilutapahtumiin ja kilpailuihin kuten Jukolan viestiin.

Virkistystoiminta

Tavoitteena on, että entistä useampi jäsen innostuisi pelaamisen ohella myös muusta yhdistyksen järjestämästä toiminnasta. Tavoitteeseen päästään tiedottamalla tulevista tapahtumista ajoissa ja selvästi ja järjestämällä mahdollisimman monipuolista virkistystoimintaa.

Yhdistyksen virkistystoimintaan kuuluu erilaisten tempausten järjestäminen kuten seitsenottelu ja retket.

Tennis

Yliopistolta haetaan pelaajamäärän mukaan tarvittava määrä vakiovuoroja.

Muu toiminta

Yhdistyksessä järjestetään myös muita retkiä ja tapahtumia tarpeen mukaan kuten pyöräretki kesällä tai hiihto/lasketteluretki talvella Lappiin.

2008/Toimintasuunnitelma (last edited 2007-12-26 22:40:46 by localhost)